keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Heppojen kuulumiset ja muutamat kisat

Nyt on kesä ohi ja viimeiset ulkokisatkin oli muutama viikko sitten, aika mennyt hirveän nopeasti.. Pepe ei ole päässyt Hyvinkään kisojen jälkeen ollenkaan kisoihin mukaan kun kaviossa oleva halkeama ei ole parantunut kunnolla. Sileällä ollaan kuitenkin noin kuukaus päästy tekemään töitä muttei vielä hyppäämään. 
Candyllä on treenatta normaalisti, vähän silläkin oli taukoa väärän kengityksen takia..
Lappeenrannassa Candy hyppäsi molempina päivinä racing luokat puhtaasti ja oli tosi hyvä ratsastaa vaikka oli muutaman viikon tauko kisoista.
 Ennen racingin finaalia Manuel tuli portugalista valmentamaan Suomeen ja kävi myös meidän luona Nuuksiossa. Hypättiin pitkästa aikaa kunnon rataa kotona ja meni kyl tosi hyvin, vaikka aluksi Candy pelkäs vähän pitkää vettä :D









Racingin finaalissa 125cm meillä tuli molempina päivinä yksi puomi. Harmitti tosi paljon koska ei päästy uusintaan ja muuten radat oli tosi hyviä. Sijotuttiin kuitenki kuudenneksi koko finaalissa. Ne oli tän kauden viimeiset ulkokisat ja nyt taas joudutaan siirtymään halliin.




 meiän tiimi ♥
Candyn kanssa ollaan oltu kaksi kertaa ypäjällä hallikisoissa. Ekana viikonloppuna tuli kaksi puomia 125cm ja nyt viime viikonloppuna molempina päivinä yksi puomi. Candy ollut vähän erillainen ratsastaa hallissa kun ulkona, mutta eiköhän kohta ala taas sujumaan :)
Kesän jälkeen meillä on ollut kaksi Pantsun valmennusta ja muuten kotona ollaan treenailtu normaalisti. Tein teille pienen videon josta näkee vähän laakson ja ypäjän kisoja sekä piian valmennuksia.
Pepellä on ensi viikolla ensimmäiset este treenit ja sen kanssa mennäänkin Tampereelle reilu viikon päästä hyppäämään joku pikku luokka, mutta candy saa pienen kisa tauon.


sunnuntai 3. elokuuta 2014

Kesän kilpailut

Siitä onkin pitkä aika kun oon tänne kirjottanut! Koko kesäloma mennyt oikeastaan heppojen parissa, kisoja on ollut joka viikonloppu ja yksi hevoseton päiväkin on ollut :) 
Sm:ien jälkeen pepellä oli pieni kisatauko ja keskityttiin kotona treenaamiseen ja kunnon nostamiseen koska kuntohan sillä oli alku kesästä tosi huono. Sillävälin Candyn kanssa meni kisoissa hyvin, se otti kaksi nuorten hevosten luokka voittoa Hattel Horsen järjestämissä kisoissa.





Salon kisoissa käytiin perjantaina pepen kanssa päiväseltään hyppäämässä vain yksi 120cm luokka. Teki hepalle tosi hyvää saada tauon jälkeen mukava pieni rata alle, vaikka tulikin yksi puomi. Lauantaina ja sunnuntaina ajettiin vain Candyn kanssa Saloon racing sarjan takia. Eka päivä meni nollilla ja tokana päivänä yksi puomi.



Savonlinnan kisoihin lähti koko viikonlopuksi molemmat hepat. Ori hyppäsi joka päivä 130cm luokan tosi hyvin ja sijoittui lauantaina ja sunnuntaina. Candy meni vain la ja su racing sarjan ja molemmista tuli yksi puomi. 






Kemiön kisoissa oli vain candy hyppäämässä racing sarjan. Siellä se tuntui tosi huonolta, en saanut sitä yhtään takajaloille ja se teki hirveen jännittyneitä hyppyjä. Molempina päivinä meillä tuli kaksi puomia alas joka oli ihan tosi huonosti ja alettiin heti miettimään että missä on vika koska Candy ei tuntunut yhtään omalta itseltään radalla..
Hepoilla kävi nyt kesällä ruotsalainen fysioterapeutti Fanny, joka kävi myös muutaman kerran talvella. Candystä se sano, että se on treenannut niin paljon ja samaan aikaan kasvaa niin lihakset ovat tulleet tosi kipeäksi. Candy sai nyt viikon loman ja reilu kahen viikon hyppytauon ja seuraavat kisat on ensi viikolla Lappeenrannassa. Pepe oli kuullema jo paljon paremman tuntuinen, ei ollut niin jumissa ja on saanut lihaksia tasaisesti. 
Candy ei päässyt mukaan Hankoon, mutta Pepen kanssa oltiin siellä perjantaista sunnuntaihin. Hypättiin joka päivä 130cm luokka. Perjantaina meni tosi hyvin, saatiin nolla rata ja sijoituttiin. Lauantaina tuli alkuradasta kaksi puomia ja olin itse vähän huolimaton ja vaan tulin esteille enkä ratsastanut kunnolla loppuun asti. Sunnuntaina meillä tuli yksi kielto koska en saanut Pepeä kunnolla pohkeen eteen ja este tuli kaarteesta aika nopeasti. Sen jälkeen rata meni kuitenkin tosi hyvin ja Pepe jaksoi hypätä vielä vaikka olikin kolmas päivä :) 



Hangon jälkeen käytiin päiväseltään Hyvinkäällä. Siellä kisat olivat nurmi kentällä ja ajattelin että se olisi tosi hyvää harjoitusta meille koska Pepe menee nurmella aina huonommin. Verkassa kuitenkaan se ei tuntunut normaalilta, mutta hyppäsi hyvin ja loppua kohden parani. Päätin sitten mennä radalle kun valmentajakin aluksi ajatteli että se vain vähän varoo pohjaa. Radalla en saanut Pepeä liikkumaan yhtään minnekkään ja se oli tosi haluton. Ei yhtään oma itsensä ja ne muutamat esteet mitkä alkuradasta hyppäsi niin meni tosi varovasti ja haluttomasti yli. Meillä tuli sitten hylätty koska alko kieltämään sitten loppuradasta ja kotona tajusimme heti syyn koska sillä on nyt toisessa kaviossa halkeama josta tuli verta. Yritämmä heti ensi viikoksi saada sille hyvinkäälle ajan ja toivon niin paljon että se menisi muutamalla kengityksellä ohi koska viimeksi keväällä halkeamalla kesti 4kk parantua..

Andyn kanssa ollaan koton tehty paljon töitä, mutta kisoihin ei olla millään keretty mennä kun heppojen kanssa koko ajan oltu jossain. Andy on kuntoutunut kokonaan ja muutama viikko sitte kävimme eläinlääkärillä näyttämässä jalan ja meille sanottiin, että se on ihan normaalin näköinen eikä haittaa enää  käyttöä mitenkään! Jes, tätä on odotettu niin pitkään :') Ollaan hypätty andyllä kerran viikossa, mutta ihan pieniä esteitä vielä. Sileällä se on tehnyt normaalisti töitä jo useamman kuukauden.  
Andyhän on ollut jo jonkin aikaa myynnissä eli jos joku sattuisi täältä olemaan kiinnostunut niin voi mun äidille laittaa sähköpostia: luusuat@kolumbus.fi 
Andy on tosi edullinen tasoonsa nähden ja nostaisi helposti vielä yhden tytön isoimpiin luokkiin! 







Tästä nyt tuli tosi pitkä ja sekava postaus ja kuviakaan ei loppuenlopuksi löytynyt kuin muutama, mutta toivottavasti kelpaa ! :)

tiistai 10. kesäkuuta 2014

SM kilpailut ypäjällä

Pepen kanssa lähdettiin keskiviikko iltana ypäjälle. Ratsastin sen siellä ja sen jälkeen meillä oli eläinlääkärin tarkastus. 
Torstaina oli ensimmäinen suomen mestaruus osakilpailu. Rata oli 125cm ja ratsukot jotka menivät puhtaasti pääsivät uusintaan. En ollut koskaan aikaisemmin mennyt pepen kanssa nurmella ja yllätyin kuinka paljon se tarvii jalkaa radalla koska jarrutteli jonkun verran ja hyppäsi huonommin. Meillä tuli yksi alas koska este oli vähän alamäessä ja toin sen liian pitkänä liian lähelle. Sijoituttiin kuitenkin seitsemmänneksi. 


Perjantaina oli toinen osakilpailu joka käytiin 130cm korkeudella. Verryttelyssä jo huomasin kun Pepe tuntui tosi huonolta ja liikkui haluttomasti. Se parani kuitenkin loppua kohden ja hyppäsi normaalisti joten lähdin radalle. Meillä tuli kolme puomia alas koska en saanut pepeä pohkeen eteen kun se jarras niin paljon eikä etujalat noussu vaikka kuinka laitoin jalkaa. Radan jälkeen huomasimme, että kavioita suojaavat bootsit olivat hiertäneet molemmat etujalat auki. Siitä varmasti johtui myös se miksi se lopuksi hyppäsi niin huonosti kun ne painoivat koko ajan ponnistaessa niihin haavoihin. 

Meidän kameralla ei saanut hyviä kuvia huonon sään takia joten tässä fotomedialta kuva perjantailta.
Lauantai oli onneksi välipäivä, joten silloin oli hyvää aikaa parannella Pepen haavoja ja ratsastaa sitä rennosti läpi. Välipäivä oli myös pepen kunnolle tosi hyvä koska kuntoahan sillä ei vielä ole kolmen päivän kisoihin. 

Sunnuntai oli viimeinen päivä ja silloin mentiin kaksi kierrosta. Ensimmäinen 130cm ja toinen 140cm.  Laitettiin vähän vahvempi kuolain että saisin pidettyä sen paremmin kasassa eikä menisi jalkaa käyttäessä niin pitkäksi. Verkassa Pepe oli tosi varovainen ja hyppäsi vähän turhankin korkealle koko ajan. Alku radasta kuitenkin se oli todella pohkeen takana ja en saanut hyvää etäisyyttä yhdellekkään esteelle. Noin puolessa välissä rataa sain kuitenkin hyvän rytmin ja loppurata oli jo paljon parempi. Saatiin puhdas rata :) 













Toisella radalla pepe oli aika väsynyt.  Ensimmäisestä esteestä mentiin läpi ja sarja mentiin kolmella askeleella koska vauhti ei millään riittänyt. Olin vähän pulassa radalla koska tunsin vaan että se ei jaksa kunnolla ponnistaa.. :/ Sarjan jälkeiselle pystylle meille tuli kielto ja sitten vielä paljon yliaika virheitä.




Lopputulos SM:issä oli kahdeksas. Olin tosi pettynyt siihen koska itse tein koko viikonlopun aikana hirveästi virheitä mutta pepe kuitenkin antoi tosi hyvin anteeksi. Kuitenkin pitää muistaa, että Pepe oli keväällä noin neljän kuukauden tauolla sen kavio halkeaman takia ja olen päässyt treenaamaan sillä tosi vähän. Viimeisellä kierroksellä Pepe yritti kyllä kovasti ja kiipesi isommistakin oksereista yli vaikka kaikki voimat oli loppu :')
Nyt se saa muutaman viikonlopun kisoista taukoa ja kotona treenataan paljon pienillä esteillä ja maastossa mennää ylämäkiä jotta kunto nousisi ja loppukesästä olisi jo hyvässä kisakunnossa!

En oo hirveästi löytänyt kuvia, joten jos joku tietää niin linkkailkaa ihmeessä! :) Tässä vielä  mun lemppari kuva koko kisoista :3
Candyn kanssa mennään nyt viikonloppuna Hattel Horsen kisoihin hyppäämään nuorten hevosten luokkia, joten niistä varmaan seuraavaksi kirjoittelen.

perjantai 30. toukokuuta 2014

Korpikylän, Turun ja Ypäjän kilpailut

Kolme peräkkäistä viikonloppua ollaan oltu nyt kisoissa. Pepekin ehti Turkuun ja Ypäjälle mukaan :)
Korpikylän kisat oli heti meidän lomamatkan jälkeen ja oli outoa ratsastaa reilu viikon tauon jälkeen.. Siellä oli siis ensimmäinen racing osakilpailu ja ekana päivänä mulla ja Candyllä tuli 120cm luokasta yksi puomi alas. Toinen päivä meni paljon paremmin ja saatiin puhdas rata 120/130 luokasta. Näissä nuorten hevosten racing osakilpailuissa kaikki puhtaasti menneet ovat siis "voittajia" eli niissä ei erityisemmin sijoitu.

Seuraavana viikonloppuna lähdettiin Turkuun. Perjantaina käytiin päiväseltään hyppäämässä yksi 110cm luokka Pepen kanssa. Ne oli meidän ekat kisat ja ehdin hypätä sillä vain kerran tosi pitkän tauon jälkeen ennen näitä kisoja. Rata meni puhtaasti ja muutenkin Pepe käyttäytyi kisapaikalla super hyvin :)


Lauantai aamuna tultiin aikasin Candyn kanssa Turkuun. Menin vaan racingi osakilpailun luokan 120cm, joka meni puhtaasti. Candyn kanssa jäätiin sinne yöksi koska sunnuntaina meidän luokka oli ihan aamulla. 120/130 luokka sunnuntaina meni myös puhtaasti vaikka rata oli paljon epätasaisempi ja verkka meni tosi huonosti.
 Äiti kävi hakemassa sunnuntai aamuna Pepen nuuksiosta koska päätinkin mennä sillä vielä sunnuntaina 125cm luokan. Rata meni puhtaasti ja oltiin siinä neljänsiä ja samalla saatiin kvaali sm kisoihin. Olin ihan super tyytyväinen molempiin heppoihin kun ne teki niin hyviä ratoja :)












Viime viikonloppuna oltiin Ypäjällä kisoissa. Perjantaina käytiin taas päiväseltään Pepen kanssa ja mentiin vain yksi 130cm luokka. Pepe oli verkassa tosi huono ja mun oli vaikea ratsastaa siellä kun se oli niin pieni ja Pepen kanssa pitäisi päästä paljon laukkaamaan eteen. Alkurata menikin tosi huonosti, en saanut ratsastettua yhtään paikkaa ja Pepe oli pahasti pohkeen takana. Onneksi rata parani loppua kohden ja loppu rata olikin tosi hyvä. Mentiin puhtaasti ja uusintakin oli puhdas, mutta myöhemmin ilmoitettiin että sainkin jos perusradalta yhden aikavirheen. Sijoituttiin kuitenkin ja olin tosi tyytyväinen koska oon päässyt treenaamaan Pepellä niin vähän.
Lauantai aamuna tultiin Candyn kanssa Ypäjälle. Siellä oli kolmas racing osakilpailu. Lauantain 120cm meni puhtaasti mutta Sunnuntailta tuli yksi alas. Se harmitti tosi paljon koska vain puhtaista radoista saa niitä pisteitä eli sunnuntailta ei saatu yhtään. Candy alkoi olemaankin vähän väsynyt kun oli kolmas viikonloppu peräkkäin, nyt se onneksi saa taukoa :)


Pepestä en löytänyt kuvia Ypäjän kisoista eli jos joku tietää niin kiva jos linkkaa! :) Ens viikolla meillä on Piian valmennukset maanantaina ja tiistaina. Pepe osallistuu vaan maanantaina koska lähdetään loppuviikosta ypäjälle sm:iin. Vähän jännittää miten siellä menee koska en ehtinyt mennä kun muutamat kisat mutta ainakin sieltä saa lisää kokemusta.. :)