sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Hikitreeniä...


En ole ehtinyt kirjoittamaan, koska valmennuksia on ollut joka päivä ja kaikki muut ovat olleet kisoissa joten meidän on pitänyt hoitaa talli. 

Perjantaina Piia ratsasti Checkyllä ja kokeili miten se toimii. Loppu tunnista itse menin ponilla puomiharjoituksia. Piia kehui ponissa hyvää ratsastettavuutta ja kertoi vasemman laukan olevan heikompi kuin oikean. Checky oli Piian jälkeen hyvä eikä ollut edes väsynyt vaikka luulin niin. 
Luulin että Piia ratsastaisi Candynkin koska olin itse tosi väsynyt mutta Piia pisti mut ja Vilman kunnolla töihin. Tehtiin puomi linja kavaletti harjoitusta, jossa piti keskittyä koko ajan ja tehtävät tulivat tosi nopeasti toistensa jälkeen. Candy ei ollut alussa ollenkaan kontrollissa ja mentiin koko ajan päin aitaa.. Muutaman kymmenen kierroksen jälkeen hepat kuuntelivat ja suoritettiin tehtävät niinkuin pitikin :)
Täällä lehmät ylittää tien noin vaan ..


Lauantaina Piia ratsasti Candyn ja sanoi sitä erittäin herkäksi ja taipuvaiseksi hevoseksi. Piia sanoi myös, että Candy ei tiedä aina mitä siltä pyydetään joten tarjoo välillä kaiken näköistä. Heppa oli sen verran väsynyt Piian jälkeen etten itse mennyt sillä ollenkaan. 
Checkyn kanssa oli normaali treeni ja tehtiin ensin pitkiä lähestymisiä ja sen jälkeen kaarevaa linjaa. Poni oli tosi hyvä ja sitä jopa pystyi ratsastamaan koska ei ollut niin villi. 
Valmennuksien jälkeen lähdettiin katsomaan Piian, Fredden ja Juhon startteja kisoihin! :)


Tänään meillä oli rataharjoitukset. Rata joka eilen myöhään Vilman kanssa rakennettiin Piian ohjeilla, sisälsi paljon linjoja ja tarkkaavaisuutta. 
Tunnit oli peräkkäin joten tuotiin hepat Piian tallille ja koska äiti ei enää ollut täällä sain kävelyttää molemmat yhtäaikaa joka sujui yllättävän hyvin :D 
Checky oli hyvin avuilla ja teki tosi hyviä hyppyjä. Alku rata meni tosi hyvin, mutta sarjalle tuli pari kieltoa, koska poni tuli lujaa ja pitkänä. Sarjaa tulin niin monta kertaa peräkkäin, että askeleet osui monta kertaa hyvin eikä enää ollut ongelmia. 
Candyn kanssa minulla oli etäisyydet alussa pahastikin hukassa, mutta oli myös hyviä pätkiä eikä heppa pelännyt erikoisesteitä :) 
Videoita eikä kuvia oikeestaan ole koska ei ole enää kuvaajaa mutta tässä on video ekojen päivien valmennuksista ja muutama kuva puhelimestani!








6 kommenttia:

  1. hieno toi sun uus heppa! :)
    kuin kauan ootte siellä ruotsissa? onks teillä joka päivä estetunteja? kivanoloinen paikka!
    hoidatko muuten jotrenki sun heppojen jalkoja? miten?
    sori kun kyselen..:)

    VastaaPoista
  2. wauu teillä menee hyvin, blogisi on tosi kiva ja ihanat ponit!! :) <3

    VastaaPoista
  3. Mä oon kai jotenkin sokee, mut kuka tää candy on :D? Joku sun uus heppa, vai?

    VastaaPoista
  4. lukee edellisissä postauksissa eli on mun uus.

    VastaaPoista
  5. I have been surfing online more than three hours today, yet I never found any interesting article like yours.
    It is pretty worth enough for me. Personally, if all site
    owners and bloggers made good content as you did, the net will be much more useful
    than ever before.

    Here is my webpage: start showjumping

    VastaaPoista